Ihana, kamala klinikka!

Päätimme T:n kanssa aika nopeasti, että haluamme lähteä yrittämään lapsen saamista lahjamunasoluhoidoilla. Koska en ollut aiemmin tutkinut lahjamunasoluhoitoihin liittyviä faktoja, järkytys oli ihan hirveä, kun keskimääräinen jonotusaika tuntui olevan muutama vuosi. Ai että vielä muutama vuosi odotusta, että pääsisi edes yrittämään? Onneksi google lauloi vielä hyvän aikaa sinä iltana ja lopulta löysin Tamperelaisen hedelmöityshoitoklinikan, joka pakastaa lahjoitettuja munasoluja. Klinikalla on siis mahdollisuus päästä hoitoihin nopeallakin aikataululla, mikäli pakkasesta löytyy sopivia munasoluja hoitoihin lähteville.
Ensikäynnille pääsimme tammikuun puolella ja muutaman viikon asiaa mietittyämme päätimme lähteä yrittämään. Meille kävi ihan uskomaton säkä, sillä pakkasessa oli meille sopivan luovuttajan munasoluja ja helmikuussa pääsimme ensimmäiseen IVF:ään.

Vielä kuitenkin palatakseni siihen klinikkaan. Klinikalle astuessamme fiilikset olivat aika ristiriitaiset. Paikka oli kauniisti ja kutsuvasti sisustettu, eikä tiennyt tulleensa yksityiseen sairaanhoitopalveluun. Kaikki henkilökunnasta olivat hyvin empaattisia ja ottivat vastaan hymyillen ja tunsimme, että siellä meitä todella halutaan auttaa. Samaan aikaan sisällä kalvoi se pelko siitä, ettei koskaan ehkä saa omaa lasta ja toisaalta surukin siitä, että omia biologisia lapsia en tulisi koskaan saamaan. Toisaalta klinikalle oli siis ihana tulla, koska se herätti toivon ja paikkana klinikka on kokonaisuudessaan ihan huippu mutta samalla oma olo oli vähän kuin rekan alle jäänyt niistä uutisista, mitä olimme aiemmin saaneet.

Meille varatulta luovuttajalta saimme kaikki pakkaseen menneet 11 munasolua. 10 niistä hedelmöittyi ja viisi jaksoi jatkaa jakautumista oikein. Ensimmäisessä alkionsiirrossa helmikuussa kohtuun siirrettiin yksi kolmipäiväinen alkio. Tämä elämänalku ei kuitenkaan tarrannut kiinni eikä raskaus lähtenyt etenemään. Koska minulla on aika simppeli hormonilääkitys hoitojen aikana päällä, pääsimme yrittämään uudemman kerran heti seuraavan kierron aikana, koska kroppa ei ole ollut erityisen kovilla.
Lääkityksestä teenkin sitten oman postauksensa seuraavaksi, nyt koirien kanssa iltapissat ja pellolla seisovien peurojen ihastelua ennen hämärän tuloa! :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tästä se lähtee!