Tästä se lähtee!
Se oli joulun 2016 välipäivinä, kun meille kerrottiin, etten minä voi saada omia biologisia lapsia. Minä joka olen valinnut tekeväni työni lasten parissa, koska en haluaisi tehdä mitään muuta, minä joka kerroin jo nuoresta tytöstä lähtien haluavani äidiksi ja joka ihailee jokaista pientä vastaantulevaa taaperoa ja lapsen silmissä näkyvää elämän riemua. Sitä hetkeä on vaikea pukea sanoiksi. Tuomion kuullessani minusta tuntui, kuin joku minulle äärettömän rakas ja tärkeä olisi kuollut, vaikka ei ollut edes syntynytkään.
Tämä blogimatka alkaa lapsettomuudesta, johon sekoittuu elämän kaikki puolet: elämä maalla, työt lasten parissa kaupungissa, kihlattu, kaksi omanlaatuista chihuahuaa, ykköstyypin diabetes ja lapsettomuushoidot. Harras toive on, että matkan varrella tie vielä haarautuu ja jatkuu kohti omaa perhettä. Peruutan kuitenkin hieman, siihen mistä kaikki alkoi.
Olemme tavanneet kihlattuni (T), kanssa helmikuussa 2015. Koska ollaan molemmat teini-ikä ylitetty jo hyvän aikaa sitten, puhuimme lapsista jo aika pian, niin pian kuin tuntui siltä, että tässä tämä todellakin nyt on, tämän tyypin kanssa haluan elää kauan ja vähän enemmänkin! Vuoden päästä tapaamisestamme päätimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Aika pian kipitin hakemaan apteekista ovulaatiotestejä varmistaakseni, että homma toimii kierron kanssa niin kuin pitääkin. No, eihän se toiminut. Ovulaatiota ei näkynyt, ei vaikka miten ja koska olisi testannut. Gynekologin kautta Clomifenin resepti taskuun ja uusi yritys. Se tunne, kun ensimmäistä kertaa näin ovulaatiotestissä hymynaaman :) WAU! Näin näitä hymynaamoja monta kertaa vielä, mutta en yhtäkään raskaustestissä.
Tein raskaustestejä aika monta, tai siis todella monta!! Kukapa ei olisi tehnyt, kun lasta yritettiin saada ja kuukautiset olivat jo kolmatta kuukautta myöhässä. Olimme saaneet aiemmin ajan kunnalliselle puolelle tarkistuksiin, koska lasta ei ollut kuulunut puoleen vuoteen ja olen yli kolmekymppinen diabeetikko. Kaikki oli ollut molemmissa meissä hyvin ja kehotettiin vain jatkamaan yritystä, siksipä en osannut olla juurikaan huolissani kuukautisten pois jäämisestä, vaikka raskaustestikin sitä negatiivista toitotti. Soitin kuitenkin lopulta sairaalaan ja samainen lääkäri tutki minut. Aika kylmäävä oli se hetki, kun lääkäri totesi kesken tutkimuksen että "sinulla ei ole enää toimintaa munasarjoissa, toisin kuin oli vielä kolme kuukautta sitten, biologisia lapsia et voi saada". Tuomiona siis munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen (kansankielellä ennenaikaiset vaihdevuodet, ou jeah!) eikä mitään keinoa saada lapsettomuushoitoja kunnallisella puolella, sillä lahjamunasoluhoitoja saa vain yksityiseltä puolelta. T sai kotiin vietäväksi silmänsä päästä itkeneen ja tyhjyyteen tuijottavan pienen tytön, joka kaipasi taas äidin lohduttavaan syliin.
Tästä päivästä on nyt nelisen kuukautta. Sen jälkeen olemme jo ehtineet kokea kaksi alkionsiirtoa, tuloksena negatiiviset, mutta vielä täältä saatetaan nousta. Huippuammattilaiset, ihanat ihmiset ovat meitä auttamassa, joten toiveet ovat korkealla, että tästäkin vaihdevuosipotilaasta saadaan vielä leivottua äiti ja T:stä isä! :)
Tämä blogimatka alkaa lapsettomuudesta, johon sekoittuu elämän kaikki puolet: elämä maalla, työt lasten parissa kaupungissa, kihlattu, kaksi omanlaatuista chihuahuaa, ykköstyypin diabetes ja lapsettomuushoidot. Harras toive on, että matkan varrella tie vielä haarautuu ja jatkuu kohti omaa perhettä. Peruutan kuitenkin hieman, siihen mistä kaikki alkoi.
Olemme tavanneet kihlattuni (T), kanssa helmikuussa 2015. Koska ollaan molemmat teini-ikä ylitetty jo hyvän aikaa sitten, puhuimme lapsista jo aika pian, niin pian kuin tuntui siltä, että tässä tämä todellakin nyt on, tämän tyypin kanssa haluan elää kauan ja vähän enemmänkin! Vuoden päästä tapaamisestamme päätimme, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Aika pian kipitin hakemaan apteekista ovulaatiotestejä varmistaakseni, että homma toimii kierron kanssa niin kuin pitääkin. No, eihän se toiminut. Ovulaatiota ei näkynyt, ei vaikka miten ja koska olisi testannut. Gynekologin kautta Clomifenin resepti taskuun ja uusi yritys. Se tunne, kun ensimmäistä kertaa näin ovulaatiotestissä hymynaaman :) WAU! Näin näitä hymynaamoja monta kertaa vielä, mutta en yhtäkään raskaustestissä.
Tein raskaustestejä aika monta, tai siis todella monta!! Kukapa ei olisi tehnyt, kun lasta yritettiin saada ja kuukautiset olivat jo kolmatta kuukautta myöhässä. Olimme saaneet aiemmin ajan kunnalliselle puolelle tarkistuksiin, koska lasta ei ollut kuulunut puoleen vuoteen ja olen yli kolmekymppinen diabeetikko. Kaikki oli ollut molemmissa meissä hyvin ja kehotettiin vain jatkamaan yritystä, siksipä en osannut olla juurikaan huolissani kuukautisten pois jäämisestä, vaikka raskaustestikin sitä negatiivista toitotti. Soitin kuitenkin lopulta sairaalaan ja samainen lääkäri tutki minut. Aika kylmäävä oli se hetki, kun lääkäri totesi kesken tutkimuksen että "sinulla ei ole enää toimintaa munasarjoissa, toisin kuin oli vielä kolme kuukautta sitten, biologisia lapsia et voi saada". Tuomiona siis munasarjojen toiminnan ennenaikainen hiipuminen (kansankielellä ennenaikaiset vaihdevuodet, ou jeah!) eikä mitään keinoa saada lapsettomuushoitoja kunnallisella puolella, sillä lahjamunasoluhoitoja saa vain yksityiseltä puolelta. T sai kotiin vietäväksi silmänsä päästä itkeneen ja tyhjyyteen tuijottavan pienen tytön, joka kaipasi taas äidin lohduttavaan syliin.
Tästä päivästä on nyt nelisen kuukautta. Sen jälkeen olemme jo ehtineet kokea kaksi alkionsiirtoa, tuloksena negatiiviset, mutta vielä täältä saatetaan nousta. Huippuammattilaiset, ihanat ihmiset ovat meitä auttamassa, joten toiveet ovat korkealla, että tästäkin vaihdevuosipotilaasta saadaan vielä leivottua äiti ja T:stä isä! :)
Kommentit
Lähetä kommentti